TEUFEL Takapirun taka-ajatuksia suomisen huomisen eduksi

Ulkoistatko itsesi jonnekin muualle?

Europarlamenttivaaleissa suurin osa suomalaisista aikoo olla äänestämättä - eli antaa kelle hyvänsä valtuudet edustaa itseään unionitasolla.
No, jollekin suomalaismepille sekin äänettömyys on eduksi, koska kiintiömme parlamentissa on sama riippumatta äänestysprosentista.
Toki suomalaisiakin meppikandidaatteja on monenlaisia. Joidenkin keppihevoset eivät ollenkaan kulje samoja ratoja kuin sinun, ja äänesi puuttuminen voi kuitenkin ratkaista juuri hänen edukseen.

Entäpä jos vaalijärjestelmä olisikin sellainen, että keskimääräistä vähemmän äänestämisestä välittäneet maat saisivat europarlamenttiin osuuttaan vähemmän edustajia ja innokkaammat taas yhdessä tuon potin verran enemmän?

Tulisikohan meille suomalaisille vastahangankiiskillekin silloin hoppu valvoa reviiriään kun muut "veisivät meidän osuuksiamme"?

Kaiken kaikkiaan välinpitävyys tai -pitämättömyysasteella on väliä vaalien välilläkin. Välinpitämättömissä ympyröissä ei tapahdu mitään, mikä on aina väliä pitävien etu.

Sosiaalisen media nopea läpimurto on itse asiassa luomassa unioniin ja koko maailmaankin meppitasoakin kansalaisläheisemmän organi(c)saatiotason.

Miksemme jalostaisi sitä vielä hieman ja antaisi tuleville sukupolville mahdollisuuden entisiä tasoja täydentävään "henkilökohtaisten EU-komissioiden" syntyyn!

Yltyvin unioninlaajuisin yhteistyöhaastein

Kurre
"Mr Personal EU"
http://www.personaleu.eu
http://groups.to/personaleu

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Väärin tahallaan äänestäminen on hyvä vaihto äänestämättömyydelle, mikä tukee toimeenpanovaltaa.

Käyttäjän takapiru kuva

Minäkin olen aina äänestänyt tahallaan - ja usein väärää ihmistä.

Käyttäjän harrilehtimaki kuva

Tahallaan kannattaa kyllä äänestää, sillä me suomalaisethan saamme juuri sellaiset mepit, kuin ansaitsemmekin, eikö niin?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja