Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Europarlamenttivaaleissa suurin osa suomalaisista aikoo olla äänestämättä - eli antaa kelle hyvänsä valtuudet edustaa itseään unionitasolla. No, jollekin suomalaismepille sekin äänettömyys on eduksi, koska kiintiömme parlamentissa on sama riippumatta äänestysprosentista. Toki suomalaisiakin meppikandidaatteja on monenlaisia. Joidenkin keppihevoset eivät ollenkaan kulje samoja ratoja kuin sinun,...
Itsekullekin Minä on maailman keskipiste. Ja ihmekös tuo kun jokainen olosuhteiden pakosta elää maailmaa koko ikänsä oman päänsä sisältä käsin. Se keskipiste vain tuppaa helposti olemaan niin pieni, ettei se käytännön aikaansaamisessa kohtaa muuta maailmaa kuin korkeintaan kuppikunnan verran. Kuitenkin meille - esim. Euroopan unionissa yli 450 miljoonalle ihmiselle - on annettu omat...
Helsingin keskustan ja Espoon välisessä julkisessa liikenteessä kaikki näyttää ensi silmäyksellä esimerkilliseltä: Upea Länsiväylä julkisen liikenteen kaistoineen, ja keskustassa aiempaan Kampin tuulikenttään verrattuna ylellinen Kampin keskus aikataulujen diginäyttöineen sekä rullaportaiden päässä yhteydet metroon ja kaukoliikennebusseihin. Lännestä bussilla ruuhka-aikana tulevilla kuitenkin...
Postiluukusta tipahtelee vielä tänä nettipostin aikanakin kaikenlaista melko oleellista. Eilen ilmestynyt Tähdet ja Avaruus -lehti tietää kertoa, että tammikuussa julkistetun tutkimuksen mukaan oman kotigalaksimme massa on jopa 50 % suurempi kuin on luultu - eli Linnunratamme paisui uusimman tietämyksen mukaan kertaheitolla 1000 miljardilla Auringolla. Nopea päässälasku kertoo, että tämä...
Omaan laatikkoonsa yhteiskunnassa määrämittautunut ihminen pakertaa vakio-oloissa vakiotahtiin antamatta sen enempää hermostuksen kuin riemastuksen hulvahtaa yli äyräiden. Mutta kun ympärillä aletaan uutisoida tapahtuvan niin myös oma mieli menee helposti poikkeustilaan - vaikkei siihen oman reitin varrelta aihetta olisikaan. Mieli panee toimimaan toisin ja tartuttamaan sen muihinkin. Ja yhtäkkiä...
VISIO: Euroopan unioni on maailman valistunein innovaatioyhteiskunta: alueensa monikulttuurisuuden arvot oivaltanut valtioliitto, joka menestyy kansallisten ja kansalaisten unioninlaajuisten laatusuhteiden runsaudella. Perustuslakinsa mukaan "Euroopan unioni edistää kansalaistensa kansallisten kansalaisoikeuksien ja -velvollisuuksien sekä niitä täydentävien unioninlaajuisten...
Takuulla en osaisi piirtää sitä sellaiseksi, että sen mukaan olisi mukava kulkea seuraavat 20 vuotta. Enkä ainakaan, jos siinä omien ja kansallisten ajo-ohjeidemme lisäksi olisi haastetasona "laajennettu Suomi" vai miksiköhän tätä yhteisillä ulkorajoilla, lainsäädännöllä ja rahayksikölläkin varustettua ulottuvuuttamme pitäisi kutsua. Takuulla kuitenkin ihmisten kotkotukset ovat tekniikoiltaan...
Julistan, että sinulla ja meillä kaikilla on oma pää. Julistan, että pään omistajalla on oma ainutlaatuinen elämä, jota vain hän elää. Julistan, että suomalainen pää voisi saada elämältään paljon enemmän sisäistämällä, että se on myös Euroopan unionin kansalaisen pää, jota Suomen lakeja täydentäen koskee Euroopan unionin lainsäädäntö päätä koskevine oikeuksineen, velvollisuuksineen - ja...
Uutisissa kerrottiin kansalaisille tänään, että Suomi on Virallisesti Taantumassa. Uutisissa kerrottiin kyllä, mistä oikeutus Virallisen Taantuman nimitykseen johtuu, mutta ei, miten kansalaisten tilanteessa pitää menetellä. Tällaisia Kansallisia Olotiloja julkistetaan sen verran harvoin, että yleisen epätietoisuuden vaara on ilmeinen. Seniorikansalaiset muistelevat, että aiemmissa Kansallisissa...
Kurt Linderoos
Espoo
Suomen virallisin takapiru vuodesta 1972 - Takapiru Oy (1972-2005) - Oy Personal EU United Brains Ltd:n aputoiminimi Takapiru (2005 - )
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?